BLOGI

Särkyneen rukous

Särkyneenä istun tässä, elämää miettimässä. Polkuja kivisiä, polvia rupisia. Ei ole muuta tietä, kuin luokses tulla. Palasista näistä, jos löytyis jotain uutta.

Kun katson luontoa täydellistä, näen mikä on mahdollista. Luoja, joka kaiken luonut on, voi muovata mun asunnon.

Muovaa, muokkaa, kokoa, tee ehjäksi tää astia. Välillä vauhtia riittää ja seuraukset sitten niittaan. Ei niitit nuo kestäneet kauan, murtui astia aivan. Kädellesi palaset tuon ja niihin vielä kerran katseen luon.

Omat keinot eivät riittäneet, siks sinuun nyt on katseet suuntautuneet. Ihmislasta paljon rakastat ja kaikkia paloja halajat. Ei yksikään niistä huomiotta jää, vaan näet myös kaikki hiukkaset nää. Ei mitään hukkaan heitetä, vaan ne kaikki voidaan korjata.

Täydellinen eheytymistyö, sen nähdä sain, kun oli jo yö. Uuteen aamuun herätessäin, ymmärsin innossain. Ei saumaa astiassain, ei arpia haavain. "SE ON TÄYTETTY" huusit minunkin puolestani ristillä.

- Satu Veijonen